tiistai 26. toukokuuta 2015

Viimeinen kokonaine viikko =D

(Reissumme loppu häämöttää yhtä upeasti kuin tämä auringonlasku.)

Onko se totta, että viimeinen kokonaine  viikko on jo takana ja edessä häämöttää viimeinen viikko sekä kotiin paluu?  Ilokseni ja surukseni voin ilmoittaa KYLLÄ näin on päässyt käymään. Viimein kotiin lähtö on vain muutamien päivien päässä =D. Ennen kuin koko riemu repeää ja pääsee valloilleen voisimme katsastaa kuluneen viikon tapahtumat. Näin ne kuuluvat.

Maanantai alkoi tuttuun tapaan suhteellisen rauhallisin merkein. Molemmat meistä aloittivat Calliopen puolella järjetämään vaatteita. Sitten tapahtui käänne, meidän työkaveri otti Roopen kainaloonsa ja vei hänet mukanaan järjestelemään miesten vaatteita varastoon, joka sijaitsee Terranovan puolella. Varastossa Roope päätyikin järjestelemään Terranovan vaatteita koko päiväksi. Parina muina päivänä Niko kävi järjestelemässä varastoa. Muuten työviikko sujui melko hyvin ilman suurempia poikkeamia arjesta. Torstaina jouduimme Calliopen takahuoneeseen piiloon, koska "pomo" oli tulossa eikä esimiehellämme ollut antaa meille töitä, emmekä saaneet myöskään näyttää pomon silmissä siltä ettemme tekisi mitään. Vietimme varastossa 2-3 tuntia kunnes lähdimme tauolle. Päivän päättyessä pomoa ei ollut näkynyt vieläkään. Perjantaina oli todella paljon töitä.

Viikko Ellulin palveluksessa sujui hieman aikaisemmista poiketen. Maanantaina työpäivä oli täysin kuten aikaisemmilla viikoilla asiakaspalvelun merkeissä. Tiistaina alkoi kuitenkin uusi projekti varastoja järjestellessä. Varastojen järjestelyyn kului muutama päivä ja jo torstaina lounasaikaan oli kahvilan puolella sen verran kiireistä, että järjestely sai jäädä toissijaiseksi. Perjantai aamusta varasto oli jo kuin uusi ja projekti valmis. Työpäivissä rupesi jo olemaan ilmoilla lopun lähenemistä päivien käydessä vähiin ja harjoittelun lähestyessä loppuaan. Vielä muutama työpäivä jäljellä.

Viimeistä viikonloppua pääsimme aloittamaan erittäin iloisissa tunnelmissa, koska tiedostimme harjoittelun loppumisen olevan niin lähellä.
Perjantai iltaa juhlistimme menemällä syömään pizzeriaan pizzat, jonka jälkeen suuntasimme kämpille siemailemaan olutta sekä syömään hieman herkkuja.

Lauantai aamulla pojat nauttivat pitkistä yöunista, jonka jälkeen olikin vuorossa pyykkäystä. Illalle olimme saaneet kutsun Peterin työkavereiden luokse Zabbariin. Viimeinen lauantaimme sujuikin erittäin loistavissa tunnelmissa. Loiste oli niin kirkas, että pojat tarvitsivat aurinkolasit päihänsä.
      Sunnuntaille olimme suunnitelleet auringon ottoa Bugibban rannalla ja sen me toteutimmekin.

Että sellainen viikko jälleen Helmi Liiketalousopiston poijiilla. Ei kun nauttimaan viimeisestä viikosta ja kotimatkaa odotellessa. Seuraavan kerran kun kirjoittelemme olemmekin jo suomessa =D Finaly.

Kuitti=D

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kaksi viikkoa jäljellä Liiketalousopiskelijoilla

Viikko viikolta matkamme loppu alkaa häämöttää. Edellinen viikko lyhensi odotuksia kotiin lähdöstä kahteen viikkoon. Ilmassa saattaa jo leijailla koti-ikävän tuntua joillakin meistä, ken tietää kellä =). Kolmas viimeinen viikko sujui Helmen poijiilla tähän malliin.

Peterillä viikko sujui vauhdikkaasti töitä paiskiessa. Harjoittelupaikalla on päästy tekemään lähestulkoon kaikkea mitä myymälä-/kahvilahenkilökunta työssään tekee, hyllyttämisestä kassan käyttöön. Työpäivät sujuvat nopeasti, kun töitä riittää ja kahvilan hiljetessä aika kuluu työkavereiden kanssa jutustellessa. Takana taas yksi onnistunut työviikko ja vain reilun viikon verran harjoittelua jäljellä. Hyvillä fiiliksillä eteenpäin.

Roopen ja Nikon työviikko alkoi vauhdikkaasti ja töitä riitti. Viikon alussa liikkeeseen saapui monta pakettia uusia vaatteita jotka tuli laittaa esille kauppaan. Pääsimme purkamaan vanhan vaateseinän ja laitoimme tilalle uusia vaatteita kuvan mukaan, joka meillä oli tulostettuna paperille. Hyvää jälkeä tuli tehtyä vaikka itse sanonkin (Roope). Viikkoon mahtui myös vierekkäisessä Terranova-vaateliikkeessä varaston järjestelyä. Saimme myös vihdoin ja viimein tietää, ettemme pääse käyttämään kassaa. Syy tähän oli se, ettei ylempi taho luota työharjoittelijoihin, sillä aiemmin on ollut tapaus, jossa kassasta on varastettu rahaa.

Näin se viikko vierähti työn merkeissä ja ajatuksemme siirtyivät viikonlopun viettoon. Aloitimme vieton perjantaina viettäen kämppistemme kanssa heidän viimeistä iltaansa. Ilta sujui rauhallisissa ja mukavissa tunnelmissa.
Lauantain saapuessa suuntasimme aamusesta nokkamme kohti Gozoa, Maltan toista saarta, kohti. Päivä vaikuttu lämpimältä ja aurinkoiselta, mutta keli muuttui pilvisemmäksi ja tuullisemmaksi puolilta päivin. Kelistä huolimatta reissumme Gozossa sujui erittäin mukavasti saarta kierrellen. Kiertelyyn käytimme maisemabussia, joka pysähtyi muutamille nähtävyyksille kierroksen aikana ja palasi lähtöpisteelleen.
 (Yksi Gozon huikeimmista nähtävyyksistä, Azure window.)
(Mahtipontiset kalliot.)

Kierros saarella kesti noin nelisen tuntia. Retken päätyttyä saarella palasimme lautalla takaisin Maltalle. Paluumatkalla ennen kotiin pääsyä päätimme käydä lähistöllä auenneessa saksalaisessa ravintolassa syömässä. Ruoka oli maittavaa, jonka jälkeen olikin hyvä kruunata päivä lepäilyllä ja nukkumaan menolla.

Sunnuntain olimme pyhittäneet auringonotolle. Tai Roope ei ollut enään halukas ottamaan aurinkoa, joten hän päätti jäädä kotiin. Niko ja Peter kävivät lämimmällään Bugibban rannalla ottamassa päivän aurinkokiintiönsä täyteen. Auringonoton jälkeen Niko ryhtyi valmistamaan illallista pojille, joka oli tällä kertaa erittäin maistuvaa pizzaa.
(Voisipa maun jakaa blogissa, niin hyv se oli!)

Tälläinen oli meidän viikkomme. Kiitämme ja kumarramme kukuneesta viikosta, ja nautimme vielä viimeisistä viikoistamme Maltan hellivästä auringonpaisteesta.
Ciao =)
Ps.valitettavasti reissusta emme pääse lisäämään enempää kuvia laite vajauksen takia, mutta hyvitämme tämän kotiin päästyämme. Joten saatte jäädä jännittämään vielä hetkeksi upeita kuvia sekä videoita.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

"Vielä on kesää jäljellä..."

Jälleen,  niin kuin edellisetkin viikot, tämäkin viikko vierähti erittäin nopeasti Helmi Liiketalousopistolaisten poikain ohitse. Viikkoon mahtui niin hyviä hetkiä kuin myös ei niin hyviä hetkiä. Mitään vakavaa ei tietenkään ole käynyt, vain pieniä vastoinkäymisiä kenties.

Calliopessa työskentelevien poikien viikkoon ei juurikaan uusia tuulia ole puhallellut. Vaatteitten viikkausta ja tuotteiden esillepanoa. Kenties ainoa uusi asia mitä Niko ja Roope saivat tällä viikolla kokea oli varaston uudelleen järjestäminen. Pojat pääsivät tämän unelmatehtävän pariin keskiviikon vikalla tunnilla, jolloin homma tietenkin jäi erittäin pahasti kesken. Niko, joka innostui tehtävästä eritoten päätti jatkaa hommoa koko torstai päivän. Roope puolestaan pysyi visusti kaupan puolella nauttien vanhoista askaristaan. Viikon niin sanottu kohokohta osui tietenkin perjantaille, jolloin viikonloppukin alkaa. Pääsimme avustamaan uuden kesäsesongin pystyttämisessä. Ensin otimme vanhat tuotteet rekille ja siitä aloimme viikkaamaan tavaroita pahvilaatikkoihin. Tällä välin kaksi vakkaria alkoivat visualisoimaan kesäsesongin seinää ja asettelemaan uusia tuotteita myytiin. Mainittakoon vielä sen, että viikkausten ja tavaroiden asetteluiden ohella Niko on sopivien tilaisuuksen tullen auttanut kassalla maksutilanteissa. Vielä kun saisimme luvan veloittaa asiakkaita harjoittelu olisi niin sanotusti purkissa =).

Sillä välin kun Niko ja Roope viikkailevat vaatteita, meidän ystävämme Peter työskentelee Ellul Wines and Spirits:ssä. Viikko viinikaupassa sujui samoissa merkeissä kuin aikaisemminkin. Arki kulkee aamuisin hyllyjä täytellen ja puolestapäivästä eteenpäin ulkona tarjoillen. Viinikauppaan/kahvilaan saapui viikon puolessa välissä kolme liettualaista opiskelijaa suorittamaan työharjoitteluaan. Liettualaiset harjoittelijat pitävät liikkeen edessä ilmaista maistiaispistettä ja näin ollen piristävät paikallisten liköörien myyntiä. Viikko vierähti viinikaupassa melko vauhdilla ja työstä on tullut jo melko rutiininomaista työvälineiden ollessa jo tuttuja ja luontevia käyttää. Seuraavaa viikkoa odotellessa.

Lauantai aamuna lähdimme Triton-nimisellä jahdilla 7 tunnin pituiselle risteilylle, joka vei meidät Comino-saarelle. Matkalla saarelle kapteeni näytti saaren luolia ajaen niiden lähelle ja antaen turistien ottaa valokuvia näkymistä. Aurinko paistoi lämpimästi, vaikka päivä olikin tavallista tuulisempi. Tuulesta johtuen emme päässeet näkemään tunneleita kovinkaan läheltä ja visiitit tunnelin suilla olivat hyvin ripeitä. Reittiinkin piti kapteenin tehdä muutoksia, sillä laivalla oli tarkoitus pysähtyä ensin Crystal laguunilla, mutta tuulen takia paikka olisi ollut liian vaarallinen jäädä pysähdyksiin ja snorklaamiseen. Joten saimme tunnin lisä aikaa oleskella Blue laguunilla. Päästyämme Cominoon kävelimme hiukan ja kävimme uimassa meressä. Vesi oli kirkasta. Uituamme vähän lähdimme kävelemään lisää ja räpsimään valokuvia. Aika meni jotakuinkin nopeasti ja pian olimmekin paluumatkalla Bugibbaan.

Laguuni reissu oli auringonpaisteen takia erinomaimen, mutta tuulen takia aika floppi sillä emme päässeet nauttimaan snorklauksesta kirkkaissa vesissä juuri laikaan. Toinen pettymys matkassa oli se, että oletimme laguunien olen oikeita ja kunnollisia laguuneja. Toisin kävi nämä kaksi paikkaa olivat kyllä erittäin kauniita ja hienoa, ei siinä valittamista, mutta eivät olleet laguuneja. Ne olivat oikeastaan Comino -saaren poukamia. Mutta summa summaarum reissu Cominoon oli erittäin nautittava ja kannattava. Kenties lähdemme joku kaunis tyyninen päivä uudestaan kokeilemaan kunnolla snorklausta.
(Tässä poijaat jahdissa valmiina tutustumaan Comino -saareen.)
 (Yksi nähdyistä luolansuista matkalla Cominolle.)
( Crystal- laguuni)
 (Blue- laguuni,  mahtavat maisemat!)
(Cominon linnan katolta vähän maisemaa.)

Upean aurinkoisen päivän päätimme syömällä lähestulkoon uudessa, toista päivää auki olevassa, saksalaisessa ravintolassa. Ravintola oli erittäin siistiä ja sisustukseltaan Nikon mieleen. Sanottakoon näin ruoka oli Maltan maittavinta, mitä olemme ravintolassa syöneet. Paikan omistaa saksalainen pariskunta, nainen tarjoiliana ja mies kokkina. Erittäin hyvää palvelua ravintolan pitäjiltä, poikkenemme uudestaan vielä.

Olimme suunnitelleet sunnuntai päivälle Gozossa käymistä. Aloitimme aamun kenties väärällä jalalla nousten jokainen, tai sitten liian myöhään nousten. Emme päässeet koskaan Gozo -saarelle sillä jokainen bussi mihin yritimme oli tupaten täynnä ihmisiä. Tympääntyneinä bussipysäkillä me päätimme lähteä takaisin kämpille. Roope ja Peter päättivät käydä kaupan päällä ja Niko päätti lähteä syömään aamupalaan Bugibban rantaravintolaan. Nikolla ei ravintola reissu mennyt ihan putkeen,sillä Niko ei saanut minkäänlaista palvelua ravintolassa. Tästä tuohtuneena Niko nousi pöydästään ja suuntasi kaupan kautta kotia. Loppupäivä menikin kotona oleskellen ja aurinkoa ottaen. Illalla pojat päättivät vielä käydä katsomassa elokuvan paikallisessa teatterissa.

Että sellainen viikko jälleen. Emme voi muutakun jäädä nauttimaan loppu viikoista täällä Maltalla. Palaamme jälleen viikon päästä.
Ciao!


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Reissun puolenvälin tunnelmat!

Näin se viides viikkokin hurahti Helmi Liiketalousopiston poijiilla. Viikkoon mahtui niin tavallistakin kuin hieman arjesta poikkeavaakin. Arvosanaksi viikko tunnelman puolesta saa 8 ja puoli.

Työviikko kului kullakin samoissa merkeissä kuin ennenkin. Ainoana poikkeuksena arkeen oli ulkomaanharjoitteluista vastaavan opettajan vierailu työpaikoilla. Opettajamme kävi katsastamassa harjoittelupaikat ja käymässä näyttöön liittyvät paperit läpi työpaikkaohjaajien kanssa.

Viikonloppuna Niko ja Peter suorittivat jälleen päätähuimaavan seikkailun Maltan kallioisissa maisemissa patikoinnin parissa. Retki alkoi tällä kertaa Bugibbasta ja reitti kulki saaren maisemarikasta rannikkoa pitkin pohjoiseen. Matkallamme kohtasimme huikeita maisemia ja yhden sodanaikaisen linnakkeen sekä muutaman vastaantulevan vaeltajan.
 (Alkutunnelmat ensimmäisen vuoren huipulla, Hyvät.)
(Bugibban ranta toiselta puolelta katsottuna)

(Hyvin menee, ainakin toistaiseksi =))
(Täällä myös =D)
(Kyllä sielu lepää)
(Jonkinmoinen sodanaikainen bunkkeri.)
(Yksi matkamme suurista vaaroista =D.)
(Nyt löydettii alue missä itsekkin voisi asustella =) )

Suuren seikkailumme kävelyosuus päättyi Mellieha Bayn aurinkoisille hiekkarannoille, jossa koimme seikkailumme suurimman vastoinkäymisen, piikkinurmikon, jonka seurauksena nypimme piikkejä jaloista vielä seuraavana päivänäkin.
(Täältä tullaan hiekkarannat!)

Mellieha Bayssa nautimme hetken auringosta ja jo lämmenneestä välimerestä. Rannalta suuntasimme kotiin bussilla, jonka jälkeen nautimme illallista Saint Pauls Bayn rannalla auringonlaskua katsellen.
(Illallisemme kruunasi erittäin kaunis auringonlasku.)

Tällä välin kaukaisessa galaksissa suuri kirkkojen ystävä Roope suunnisti bussilla Mostaan, josta hän eksyneenä vaelteli kohti Maltan pääkaupunkia Vallettaa täysin päämärättömästi.


(Mostan mahtipontinen kirkko ja sen sisältämiä taideteoksia.)

Matkallaan myös Roope kohtasi täpäriä tilanteita, kuten täysiä ruuhkabusseja ja Lidlin uskomattoman kylmät pakastealtaat, joissa hän onnistui palelluttamaan sormensa ostaessaan jäätelöä.
(Valletan ohi seilaava komia pursi.)

Seikkailunsa jälkeen Roope liittyi Nikon Peterin seuraan syömään illallista.

Kaikenkaikkiaan viikko sujui mukavasti säästä nauttien ja töitä paiskien. Reissun puolivälikin on nyt ylitetty ja loppumatkasta tullaan varmasti ottamaan mahdollisimman paljon irti.

Tässä kirjoituksen lopussa tulikin mieleen, että vappukin hurahti tuossa viikonlopun kyljessä melko liekehtivissä merkeissa. Vappua vietimme kämpällä vappulounaan merkeissä, jonka perään Niko orjuutettiin öljykattilan ääreen munkinpaistohommiin.


(Kiltisti Niko oli omin pikku kätösin taikinan muovannut ja rinkelit pyörittänyt. Tarkasti ja varovasti munkit myös paistoi. Muut poijaat pääsivät auttamaan sokeroinnin merkeissä.)

Munkit onnistuivat niin hyvin, että jopa asunnossamme asuvat muunmaalaiset opiskelijat niitä halusivat maistaa ja totesivat ne herkullisiksi.
(Oli kyllä eri hyviä munkkeja! Slurp.)

Iltaa lähdimme opiskelijoille totuttuun tapaan viettämään kaupungille. Matkallamme kohtasimme liekehtivän Bussipysäkin ja kaupungille päästyämme pääsimme todistamaan paikallista työväenjuhlaa, joka eroaa omastamme lakkien puuttumisen osalta.
(Liekehtivät alkumatkan tunnelmat, poijaat jännäsivät pääsevätkö ollenkaan matkaan =D)
(Vappun rientoja...)

Maltapoijaat kiittävät ja kuittaavat palataan astialle taas viikon kuluttua.
Kiitos ja kumarrus.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Helmi Liiketalousopiston poikain neljäs viikko takan

Poikain neljäs viikko lähti käyntiin aivan tavanomaiseen tapaan, Peterin heräten aamu kuudelta, Niko perässä seitsemältä lähtien aamulenkille ja Roope viimeisenä, mutta ei vähäisempänä kahdeksalta.

Alkuviikko viinikaupassa alkoi varastoa järjestellen. Viikon puolessa välissä tytöt lopettivat harjoittelun viinikaupassa, koska kokivat erimielisyyksien heidän ja johdon välillä olevan liian suuria. Tämän jälkeen Peterin työtehtävät muuttuivat asiakaspalautekeskeisemmiksi. Työviikko sujui Peterin osalta kaikin puolin hyvin.

Roope ja Niko olivat Calliope-vaateliikkeessä tekemässä tuttuja juttuja, eli täyttämässä hyllyjä ja laittamassa uusia tuotteita näytille. Myös tuotteiden esillepanoa muutettiin eli visuaalista markkinointia on tehty myöskin aika paljon. Kokoelmasta poistuneita talvikauden vaatteita pakattiin laatikkoihin ja lähetettiin Italiaan.

Rankan aherruksen jälkeen poijaat aloittivat viikonlopun, jokseenkin sanottuna rankalla tavalla. Sillä poijaat ottivat aikaisen herätyksen lauantai-aamuna ja lähtivät pienelle patikkaretkelle, ~15km matkalle Golden Bay:hin.
Matkalla kultaiseen Golden Bayhin kuljimme yli vuorten (Maltan korkein kohta noin 250m merenpinnasta) ja merten.
 (Matkamme alku taipaleita)
Matka oli pitkä ja tuskainen, mutta mikään ei estänyt näitä kolmea nuorta seikkailijaa saavuttamasta päämääräänsä. Matkalla kohtasimme metsästäjiä aseiden kanssa, mutta onnistuimme välttämään vaaratilanteet ja kaikki selvisivät ilman vakavampia vammoja.



(Yli vuorten.)

( Pitkien mäkisten teiden.)
(Matkaamisen mahtia!)
(Ja yli karujen kivikkoisten merien.)
( Saavuimme viimein kultaiseen Golden Bay:hin =D.)

Reissumme kruunasi oma tekemät eväät, jotka söimme määränpäässä, upeissa hiekkarantamaisemissa.Näiden jälkee lähdimmekin patikoimaan kotia kohti.

(Toinen toistaan väsyneempiä matkaajia päättivät 15 km jälkeen hypätä uupuneima bussiin ja matkata lopun matkan sillä =D)

Kotiin päästyämme huilasimme hetken ja tankkasimme vatsat täyteen hyvää ruokaa iltaa varten. Illalla suuntasimme nokkamme kohti Pacevillen yötä, Roopen uusi kämppis mukanamme.
Tosiaan Roope oli saanut patikkareissumme aikana uuden huonetoverin. Hän on Turussa asuva, Afrikasta kotoisin, 40- vuotias sairaanhoitoa opiskeleva mies.

Sunnuntai- päivämme sujui aurinkoa ottaen paikallisessa puistossa sekä käyden moikkaamassa opettajaamme Kirsiä, joka oli saapunut vierailulleen sunnuntaina.

Että sellainen viikko tällä kertaa. Saa nähdä mitä srikkailuita seuraava tuo tullessaan =).

maanantai 20. huhtikuuta 2015

"Jännittäviä" kolmannen viikon arjen rutiineja

Helmi liiketalousopiston kolmella pojalla kolmas viikko sujui ahkerasasti töitä paiskijen. Roope ja Niko vaatteita viikaten ja hintalappuja asettaen. Peter tuotteita syöttäen uuteen tietokonejärjestelmään.

Tosiaan Roopen ja Nikon viikko ei hirveästi poikennut edellisistä. Teimme koko viikon samoja hommia, koska sellaista vaateliikkeessä työskentely on. Elikkäs mitä meidän työnkuvaan kuuluu? Me järjestelemme liikkeen vaatteita ohjaajiemme neuvomana. Asettelemme uusia vaatteita vanhojen tilalle, mitkä on ensin otettu pois tieltä ja viikattu pahvilaatikoihin. Tämän jälkeen asettelemme uudet vaatteet paikoilleen katsoen, että kaikkia kokoja on sopiva määrä ja ettei tavaraa tule liikaa. Sen jälkeen viemme ylimääräset tavarat pieneen varastoon. Sitten hinnoittelemme tuotteet, jos niissä sattuu olemaan väärät hinnat. Vaatteiden laittojen välissä saatamme auttaa asiakkaita, mikä on suhteellisen harvinaista ainakin toistaiseksi. Kassalle emme ole vielä päässeet, mutta toivottavasti tämä tapahtuu pian, sillä olisi hyvä lisä harjoitteluun ja mielestämme hyvin oleellinen asia asiakaspalvelussa. Tätä samaa me olemme tehneet päivästä toiseen, aina tietenkin jotain ihan pieniä muutoksia lukuunottamatta. Kuten tällä kolmantena viikolla saimme avustaa miestenosaston visuaalisessa työssä, mutta muuten samoja hommia työstäen.

Viinikaupan osalta työt jatkuivat Peterillä myös samoissa merkeissä kuin aikaisemmilla viikoilla. Työpäivät koostuvat tuotteiden syöttämisestä uuteen tietokonejärjestelmään. Ja liikkeen asiakkaiden palvelemisesta. Työpäivät toistavat itseään ja kaipaisivat hieman enemmän vaihtelua. Arkiviikosta ei sen enempää kerrottavaa liene.

Sitten se mitä tapahtuu arkisin töiden jälkeen. Kuluneella viikolla tai niikuin aina töiden jälkeen Niko heittää essun kaulaansa ja tekee erittäin maistuvaa ruokaa.
 (Tässä Niko oli valmistanut maistuvan possunpihvin homejuustokermaperunoiden kera sekä porkkanaraastetta kevennykseksi.)
(Jälkiruuaksi Niko paistoi kasan lettuja =D Nam!)

Ruokailun jälkeen yleisesti lepäilemme ja otamme terassillamme aurinkoa auringon viimeisistä säteistä.
Tällä viikolla, kun Tv:stä tuli Mestareiden liigan puolivälierät, karselimme fudista iltaisin läheisestä pubista. Arki-illat kuluvat siis leppoisissa tunnelmissa.

Viikonloppuna Niko ja Peter kävivät ottamassa aurinkoa kalastuksen merkeissä.
 (Tällä tyhjensimme välimeren =D)
 (Päivä oli erittäin aurinkoinen ja kohtuullisen tyyni. Kelpasi naatiskella =))
 ( Miksi napata vain yksi kala kerrallaan. Kalat mitä saimme näyttivät ihan paikallisilta ahvenilta =D.)
( Kalamiehen oikeaoppinen kalastusasento ;).)

Roopen tällä välin tutkien uusia maisemia.
 Kun lauantai-ilta saapui me pojat laitoimme kauluspaidat päälle ja suuntasimme illanviettoon Maltan juhla-kaupunkiin Pacevilleen. Iltaa vietimme maltilla ja hartaasti aamuun asti.
Sunnuntai sujuikin leppoisasti aurinkoa paistatellen ja puistossa palloa heitellen. Illalla päätimme mennä syömään Bugibban liharavintolaan. Ruoka oli täällä erittäin maistuvaa.
(Oli niin herkullista, että ei keretty kuvaakaan ottamaan lähtötilanteesta 👌)

Tälläinen viikko oli Helmen poijjilla. Innolla seuraavaa odottaen! Mitähän se tuo tullessaan? =D